Wise Group Finland Oy osti yhden Suomen suurimmista talotekniikan suunnittelutoimistoista
10.05.2011
Wise Group Finland Oy on hankkinut omistukseensa Espoolaisen LVIS-ja automaatiotekniikkaan erikoistuneen insinööritoimisto Kontermo Oy:n koko osakekannan.Vuonna 1986 perustettu Kontermo Oy on 50 asiantuntijaa työllistävänä yksi Suomen johtavista talotekniikan suunnittelutoimistoista. Yrityksellä on erittäin laaja asiakaskunta ja monipuolinen kokemus vaativista rakennushankkeista mm. lukuisista sairaaloista, oppilaitoksista, toimisto- ja liikerakennuksista, julkisista rakennuksista, tuotannon erikoistiloista, asuinrakennuksista ja myös vaativista peruskorjauskohteista. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2010 noin 3,8 M€ ja sen tulevaisuuden kasvunäkymät ovat hyvät osana vahvasti kehittyvää konsernia.
Kontermo Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Jukka Hyttinen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja tulee yhtiön kahden muun omistajan Markku Tanholan ja Sakari Sipolan kanssa Wise Group Finland Oy:n merkittäviksi vähemmistöosakkaiksi.
Wise Group Finland Oy on kotimaisessa omistuksessa oleva, vuonna 2010 perustetun uuden konsultti- ja suunnittelualan konsernin emoyhtiö. Yhtiö on jo aiemmin hankkinut omistukseensa rakennesuunnitteluun erikoistuneen Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy:n ja rakennuttajapalveluihin sekä projektinjohtamiseen erikoistuneen Projectman Oy:n osakekannat.
Nyt toteutuneen kaupan jälkeen konserniin kuuluu noin 130 talonrakennussektorin suunnittelijaa ja asiantuntijaa Suomessa sekä Venäjällä. Liikevaihdoltaan konserni kuuluu kaupan jälkeen talonrakennussektorilla kymmenen suurimman suunnitteluyrityksen joukkoon Suomessa.
Lisätietoja:
- toimitusjohtaja Harri Tinkanen, Wise Group Finland Oy, puh. 0500-259 030
- toimitusjohtaja Jukka Hyttinen, Kontermo Oy, puh. 050-500 2682